tiistai 2. syyskuuta 2014

Tukholman messut 1/2


Tukholmassa järjestetään sisustusalan Formex-messut kaksi kertaa vuodessa: kevät/kesäsesongin alkaessa tammikuussa ja syys/talvisesongin messut elokuussa. Tapahtumasta me emme enää oikeastaan löydä uusia kontakteja vaan enemmänkin metsästämme ideoita. Yritysten osastot ovat useimmiten uskomattoman hienosti suunniteltuja ja rakennettuja kokonaisuuksia. Messuviikonloppu on meille myös aina pieni loma eli irtiotto normaalista arjesta. Syksyn messuilla joulu on vahvasti mukana lähes kaikilla osastoilla, joten me olemme jo hyvinkin virittäytyneet joulutunnelmaan. Saimme myös aivan ihania uusia ideoita joululahjoihin. Näistä saatte kuulla syksyn kuluessa lisää.


Messuhallin aulassa esitellään sesongin teemat, jotka tänä syksynä ovat: Soft Nordic, Dark Fragrance, Wild Wood ja Raw Junction. Näistä esillepanoista on mukava katsoa silmäyksellä, mitä tarjonnassa tuleman pitää.


Suosikkimerkkimme Ricen osasto on meille aina ehdoton vierailukohde. Tuotteita on kiva hypistellä käsissään, jotta pääsee perille niiden oikeasta koosta, materiaalista ja muista yksityiskohdista. Vaikka nykyään tilaukset hoidetaan pääasiallisesti netin kautta, on aina ihanaa päästä näkemään tuotteet myös luonnossa. Vaihdoimme myös Ricen työntekijän Kristinan kanssa kuulumisia. Piipa otti Kristinan Instagram- tilille kuvan meistä hassut paljettinaamarit päässä. Syksyn ensimmäinen tilaus Ricelta on nyt matkalla Coloreen, ja muun muassa näitä juhlanaamareita on tulossa myyntiin. 



Tanskalaisen Nordal- tuotemerkin osasto on ollut joka messuilla todella upea. Kova kuhina kävi heidän osastollaan tälläkin kertaa. Vanhojen tuttujen tuotteiden, kuten koukkujen ja vetimien lisäksi, Nordalilta on tulossa meille laaja valikoima erivärisiä bambuastioita, pöllötuikkuja, kylttejä ja itsetäytettävää joulukalenteria.


Ruotsalaisen Kitschin valikoima yhdistää huumorin, värit ja leikkisyyden. Juhlatarvikkeiden lisäksi Coloren hyllyt täyttyvät suloisista bambiastioista syksyn mittaan.


Greengatelta olimme ehtineet jo tehdä syksyn ensimmäisen tilauksen ennen messuja. Kävimme heidän osastollaan nauttimassa tunnelmasta ja moikkaamassa Suomen Greengate- edustajaa.


Disaster Designs  hurmasi meidät pienellä osastollaan ja heidän työntekijänsä kanssa juttelimme pitkät tovit huiveista ja laukuista. Ihanan englantilainen mies! Hänestä oikein huokui se, kuinka innoissaan hän oli yrityksen tuotteista.


Me Sisustajan karkkikaupan tytöt innostuimme tietenkin näistä ihanista karamelleista niin, että näitä on tulossa meille syksyn mittaan. Tästä kuulette lisää vähän ajan kuluttua!


Messupostauksen toisessa osassa luvassa lisää kuvia Formex-messuilta ja Tukholmasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti